Kaupunki- ja koulusegregaation merkitys pääkaupunkiseudun naapurustojen ja koulujen maineille, muuttoliikkeisiin sekä päätöksentekoon on tullut yhä näkyvämmäksi viimeisen reilun vuosikymmenen aikana. Media vaikuttaa siihen, kenen näkökulmasta kaupunki- ja koulusegregaatiodiskurssia tuotetaan, mikä nähdään ongelmallisena ja miten segregaatiokehitykseen pyritään vaikuttamaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin Sanomien vallankäyttöä osana kaupunki- ja koulusegregaatiodiskurssikehitystä. Aineisto koostuu 2013–2023 julkaistuista Helsingin Sanomien pääkirjoituksista, kolumneista ja merkintöjä-teksteistä (N=68). Tutkimus keskittyy pääkirjoitussivulla esiintyviin problematisointeihin foucault’laista diskurssianalyysiä hyödyntäen. Analyysissä tarkastellaan vallan ja minuuden teknologioita, joilla totuutta ongelmista tuotetaan, subjektipositioita, joita diskurssi mahdollistaa ja subjektivoitumista eli toimittajien moraalista pohdiskelua. Aineistossa ilmeni rinnakkain kaksi totuusregiimiä: yhteiskunnallisia arvoja punnitseva ja yksilöllisiä etuoikeuksia puolustava. Segregaatiokehityksen totuusarvo ja kiireellisyys tehdä “jotain” perustui pitkälti OECD:n tuottaman PISA-tiedon valtateknologisiin valtuuksiin. Koulusegregaatiota problematisoitiin pääosin keskiluokkaisesta subjektipositiosta, josta käsin segregaation hillitsemiseksi hyväksyttiin vain keskiluokkaan ulottumattomat toimet. Sosioekonomisesti huono-osaisten alueiden koulujen lisärahoitusta puollettiin, kun taas kouluvalintoja rajoittavia toimia vastustettiin. Tutkimuksessa pohdimme, miten uutismedia tuottaa ja ylläpitää kaupunki- ja koulusegregaation totuusregiimejä.
Kasvatuksen historian ja filosofian kesäpäivät (KaHiFi) järjestettiin 10.–12. kesäkuuta 2026 Oulun yliopistolla osana kansainvälistä Dialogue in Democratic Education -konferenssia. Dialogisuuteen ja demokratiakasvatukseen keskittynyt tapahtuma kokosi yhteen laajan kansainvälisen osallistujajoukon ja tarjosi korkeatasoisen tieteellisen ohjelman. Suomenkielisten kesäpäivien ohjelma jäi kuitenkin poikkeuksellisen suppeaksi käsittäen vain kolme esitelmää. Niissä tarkasteltiin demokraattisen mielikuvituksen kehittämistä satujen dialogisen hyödyntämisen avulla, Bildung-sivistysperinteen mahdollisuuksia demokratiakasvatuksen tukena sekä kasvatustieteen tieteenfilosofista luonnetta ja asemaa. Katsauksessa pohditaan kansainvälisen konferenssin ja suomenkielisten kesäpäivien välistä suhdetta sekä tapahtuman temaattisen rajauksen ja esityskielen merkitystä. Vaikka suomenkielinen ohjelma jäi vähäiseksi, konferenssi tarjosi monipuolisen ja antoisan kokonaisuuden. Seuraavat KaHiFi-päivät järjestetään Jyväskylän yliopistolla 27.–28. toukokuuta 2027 teemalla ”Perintömme”, ja niiden yhteydessä juhlistetaan myös Kasvatus & Aika -julkaisun 20-vuotista taivalta.
Tarkastelemme tässä artikkelissa, miten opettajuutta ja opettajan työtä argumentoidaan eduskunnan kyselytuntipuheissa. Tuomme näkyväksi peruskoulun opettajuuden ja opettajan työn yhteiskunnallista näkökulmaa sekä koulutuspoliittisen päätöksenteon taustalla olevaa julkista opettajuuspuhetta. Aineisto koostuu eduskunnan kyselytuntien koulutuspoliittisista suullisista kysymyksistä (2015–2023), jotka on dokumentoitu täysistuntojen pöytäkirjoihin. Kyselytuntipuheiden analyysissä keskityttiin Stephen Toulminin argumentaatiomallin lähtötietoihin, oikeutuksiin ja väitteisiin. Lähtötiedot kuvaavat opettajan työn kompleksista toimintaympäristöä, jossa korostuvat puheet oppimistulosten laskusta, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvusta, peruskoulussa esiintyvästä pahoinvoinnista ja turvattomuudesta sekä opettajan työn riittämättömistä resursseista. Oikeutukset sen sijaan perustuvat yleisiin koulutuspoliittisiin arvoihin ja tavoitteisiin, jotka ohjaavat väitteissä esitettyihin politiikkatoimiin. Väitteissä nostetaan esiin yksilöllisyyden, oppimisen tuen ja perustaitojen vahvistaminen sekä hyvinvoinnin ja turvallisen kouluympäristön merkitys. Keskeisiksi tekijöiksi nousevat opettajan työn arvostus ja opetustyön mahdollistaminen rakenteellisesti, monisuuntaisesti ja riittävin resurssein. Kyselytuntipuheissa rakennetaan ajankohtaista yhteiskunnallista ja poliittista ymmärrystä opettajuudesta, opettajan työstä ja peruskoulun toimivuudesta.
Tarkastelemme artikkelissa hiljaisuuden koodin ilmiötä koulukiusaamisen suomalaisessa kontekstissa. Hiljaisuuden koodilla viittaamme sosiaaliseen normiin, joka vaikuttaa koululaisten vertaissuhteissa ja ohjaa nuoria pitämään keskinäiset asiat yhteisön sisäisinä. Artikkelissa analysoimme tämän normin syntyä ja kehitystä 1900-luvun suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulumaailmassa. Selitämme tätä kantelukielteisyyttä neljällä kulttuurisella ja historiallisella kerrostumalla, jotka auttavat ymmärtämään myös normin yhteiskunnallista jatkuvuutta. Hyödynnämme tutkimuksessa institutionaalisen teorian rinnalla Bicchierin sosiaalisen normin teoriaa selittääksemme, miten ja miksi hiljaisuuden koodi on vakiintunut ja jatkaa vaikuttamistaan vertaissuhteista ohjaavana normina myös nykypäivän kouluyhteisöissä. Koodin seurauksena osa kiusaamistilanteista ei tule aikuisten tietoon, mikä vaikuttaa kielteisesti kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja oppilaiden hyvinvointiin. Tutkimuksen tavoitteena on osoittaa, että hiljaisuuden koodi on yhä merkittävä osa suomalaista koulukulttuuria ja sen purkaminen edellyttää institutionaalista muutosta.
